Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys

1. Taidetalon ja yhdistyksen syntyhistoria

Kassu Halosen nimeä kantava Taidetalo avattiin vuoden 2000 kesällä. Taidetalo on Manamansalon entisestä koulusta nykyaikaiseksi saneerattu uusi kevyenmusiikin kurssi- ja konserttitoiminnankeskus. Sen tehtävänä on palvella suomalaista käsityöläiskulttuuria ja populaarimusiikkia sekä toimia lasten ja aikuisten koulutus- ja elämyksellisenä lomakohteena. Taidetalossa on säveltäjä Kassu Halosen tuotannon pysyväisnäyttely ja muita taiteiden vaihtuvia näyttelyjä. Taidetalossa on myös laadukas kahvila-ravintola.

Kassu Halonen Taidetalo on päätetty perustaa Vaalan kunnan Manamansaloon vuonna 1998 Vaalan kunnan ja säveltäjä Kalervo Halosen yhteisestä sopimuksesta. Kiinteistön ylläpidosta vastaa Vaalan kunta, joka myös omistaa kiinteistön.

Vaalan kunta, Kalervo Halonen ja Manamansalo ry päättivät vuoden 2001 alussa perustaa Manamansalon musiikki- ja taideyhdistyksen huolehtimaan siitä kulttuuritoiminnasta, joka on ollut Taidetalon perustamisen lähtökohtana ja tavoitteena.

Liity yhdistykseen

2. Yhdistyksen toiminnan luonteesta ja tarkoituksesta

Yhdistyksen yksi keskeisistä tehtävistä on edesauttaa lasten ja nuorten musiikkikoulutusta niin Kainuussa kuin koko Suomessa. Yhdistys kouluttaa vuosittain 1 - 2 lasta nk. Vuoden Naskali -kurssilla ilman korvausta niin, että tähän noin 3 viikon maksuttomaan koulutukseen sisältyy sekä ruoka että majoitus.

Yhdistys avustaa myös vähävaraisia musiikinharrastajia osoittamalla heille apurahoja mm. instrumenttien hankintaa varten. Mahdollisuuksiensa mukaan taidetalo rahoittaa musiikinharrastajien opiskelua muualla Suomessa tai ulkomailla. Taidetalolla on mahdollisuudet yhteistyöhön yhteensä 17 korkeakoulun kanssa ympäri maailmaa kaikilla mantereilla Afrikkaa lukuun ottamatta.

Yhdistys järjestää ja rahoittaa yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa myös lasten luontokouluja.

Yhdistys luo toiminnallaan vahvat kulttuurisiteet lähiympäristöön ja koko maahan apunaan maamme eturivin taiteilijat niin opettajina kuin esiintyjinäkin.

Yhdistys luo toimintaedellytyksiä populaarikulttuurin ylläpitämiseen, vireyttämiseen ja kehittämiseen. Onnistuneella toiminnallaan yhdistys voi tarjota myös uusia työmahdollisuuksia.

Yhdistys on puhtaasti aatteellinen kulttuuritoiminnan toimintaorganisaatio, jonka keskeisenä ajatuksena on kehittää suomalaista maaseutua kulttuurin keinoin ja tarjota virikkeitä mahdollisimman laaja-alaisesti tavallisille kansalaisille sekä sytyttää ihmisissä tahtoa oman itsensä henkiseen kehittämiseen ja jaksamiseen.

3. Jäsenenä saat nämä jäsenedut:

§ Vuokramökit jäsenetuhintaan Lomakylä Kultahiekat Manamansalo
§ Jäsenkunnan yhteisiä tapahtumia
§ Alennus Manamansalon Saaripäivien konserttilippuihin
§ 10 prosentin alennus Taidetalon kahvila-ravintolassa
§ Kirjoja jäsenhintaan

Muistathan näyttää jäsenkorttiasi ostojen yhteydessä!

4. Jäsenmaksun suuruus vuonna 2009
(maksetaan liittymisen yhteydessä)

Varsinaiset jäsenet: - henkilö 60 euroa
- järjestö 250 euroa
- yritys 1. vuosi 600 euroa, minkä jälkeen 200 euroa

- kunta 1200 euroa

Kannatusjäsenet: - henkilö 20 euroa
- järjestö 125 euroa
- yritys 1. vuosi 300 euroa, minkä jälkeen 100 euroa

- kunta 600 euroa

Ainaisjäsenmaksu on 10 x joko varsinaisen tai kannatusjäsenen maksu kertasuorituksena.

Liity yhdistykseen

LISÄTIETOJA:

Manamansalon musiikki- ja taideyhdistyksestä:

 

Kassu Halonen Taidetalo
Kivarinperäntie 24
88340 Manamansalo
Puh. 08-874 202
Fax: 08-874 212
e-mail: info @ kassuhalonentaidetalo.com

(poista välilyönnit sähköpostiosoitteesta)

Yhdistyksen sihteeri:

Sinikka Kaltiainen
Vaalantie 14, 91700 Vaala
Puh. 08-536 0104
Fax: 08-536 0181
e-mail: sinikka.kaltiainen @ vaala.fi

(poista välilyönnit sähköpostiosoitteesta)

Tervetuloa Manamansalon musiikki- ja taideyhdistyksen jäseneksi!

Manamansalon musiikki- ja taideyhdistys ry
Hallituksen puheenjohtaja Kalervo Halonen

Liity yhdistykseen