|
Manamansalon perinteiset Saaripäivät
Suomen neljänneksi
suurimman järven Oulujärven paratiisimaisen kauniiseen Manamansaloon,
vajaan kahdensadan asukkaan saaristokylään pääsee romanttisesti lossilla
tai käytännöllisesti siltaa pitkin. Aikoinaan Eino Leino samoili saaren
ainutlaatuisessa luonnossa ja sai suurta innoitusta runoihinsa.
Vaikuttavat ovat edelleen maisemat yli 27 kilometriä
puhdasta pitkää hiekkarantaa, lukuisia kalaisia suppalampia sekä
aarniometsä alue ihastuttavat ja saavat vaativankin matkailijan palaamaan
saarelle yhä uudelleen.
Vuonna 1990 aktiivinen
kylätoimikunta järjesti ensimmäiset Manamansalon Saaripäivät.
Tarkoituksena oli lisätä sosiaalista kanssakäymistä kyläläisten ja
mökkiläisten (kylässä on yli 300 kesämökkiä) kesken ja innostaa
mökkiläiset mukaan kyläyhdistyksen toimintaan.
Kaikki saarijuhlaan saapuneet vieraat käteltiin. Kätteleminen perustuu vanhaan tapaan.
Isäntäväki kätteli vieraan taloon tullessa varmistaakseen, että hän on
saapunut ystävänä eikä "kivi" kädessä. Mekin halusimme osoittaa
ystävyyttä vieraillemme kättelemällä. Yleisömenestys ylitti odotukset. Jo ensimmäisenä kesänä lähes tuhat vierasta todisti, että Saaripäivillä on
tarvetta. Tästä muodostui traditio eli Manamansalon Saaripäivät
järjestetään nyt jo kolmattatoista kertaa.
Saaripäivien
ajankohdaksi on vakiintunut heinäkuun 20 pv. aikoihin oleva viikonvaihde.
90-luvun lopulla
säveltäjä Kassu Halonen palasi juurilleen ja toi elämäntyönäyttelynsä
synnyinsaarensa lakkautetun kansakoulun tiloihin. Kylätoimikunta ja Vaalan
kunta ottivat haasteen vastaan ja saneerasivat entisestä säveltäjän
opinahjosta Kassu Halosen nimeä kantava Taidetalo.
Taidetalosta on
muodostunut monipuolinen musiikin- ja muun kulttuurin kurssi- , näyttely- ja
esiintymispaikka. Taidetalon saaminen kylälle toi myös uutta potkua
Manamansalon Saaripäiville. Talkoovoimin tehdyssä Saaripäiväkonsertissa
Taidetalolla esiintyy maamme huippuartisteja. Tapahtuma kerää tuhansittain
yleisöä ja on saanut valtakunnallista mainetta koko perheen leppoisana kulttuurinautintona.
Manamansalon Saaripäivistä on muodostunut veneilijöiden, mökkiläisten,
kyläläisten ja muiden tuhansien matkailijoiden suosima kesäinen
kulttuuritapahtuma.
Takaisin Taidetalo sivulle
|